04/02/2016

The Bone Clocks

David Mitchellillä ja minulla on vaikea suhde. Hänen osaltaan erityisen vaikeaa on tietysti se, ettei hän tiedä mitään minusta, minkä täytyy olla kurjaa, ja minun osaltani vaikeaa on, etten ole kauheasti välittänyt hänen kirjoistaan siitäkään huolimatta, että jotenkin objektiivisesti tarkasteltuna olen nähnyt niissä arvollisuutta.

Niinpä hammasta purren lainasin The Bone Clocksin kirjastosta. Hammasta purren, ihmettelette te. Ja minä siihen, että nyt hysssst.



Sitten siihen oli kauhea varausjono ja se oli gaziljoonaa sivua pitkä, joten palautin sen sivuakaan lukematta.

Alle vuotta myöhemmin lainasin The Bone Clocksin uudestaan. Hampaani ovat jo toipuneet koettelemuksesta.

Ja katso! Minä pidin siitä! Oikein kovasti!

Tässä syy sille, että joskus hammasta purren lainaan kirjoja, joista vakaasti kuvittelen, etten pidä.

The Bone Clocks kertoo ajattomista, ihmisistä jotka voivat siirtyä - tai tahtomattaan joutuvat siirtymään - kehosta toiseen. Ja ihmisistä, jotka ovat heidän uhrejaan, tai suojeluksessaan, sillä ajattomien keskuudessa on kahta koulukuntaa. Niitä, jotka saalistavat muita ja niitä, jotka haluavat lopettaa moisen saalistuksen.

Samalla se kertoo Holly Sykesistä, joka kirjan alussa on teini-ikäinen, ja myös ikään kuin eräänlaisesta yhteiskuntaromahduksesta. Vaikka mistä siis. Mutta ei liiallisesti, vaan aivan sopivasti.

Jostain luin määritelmän, jonka mukaan The Bone Clocks on jonkinlainen antifantasia, vaikka se sisältää siis fantastisia elementtejä, ja se on aivan totta. The Bone Clocks kertoo rakkaudesta ihmisyyttä, ei supersankaruutta kohtaan.

Hieno kirja. Nyt meillä David Mitchellin kanssa on enää puoliksi vaikea suhde - hän raukka ei edelleenkään tiedä mitään minusta.

4 comments:

Taika said...

Meillä Mitchellin Davidin kanssa on sellainen omalaatuinen pettymys-rakkaussuhde. Joka toinen Davidin kitja on minusta paras ikinä, joka toinen on vähän kuin tavallisenhajuista ilmaa, jota ei muista jälkeenpäin edes pinnistelemällä.

Siina said...

Minulla ja Davidilla on sellainen suhde, että minä ihailen ja rakastan häntä salaisesti, niin salaisesti, etten ole vielä uskaltanut lukea yhtään hänen kirjaansa, koska pelkään pettyväni. Minulla samanlainen suhde myös esimerkiksi Jonathan Franzeniin.

Suketus said...

Odotan suomennosta, mutta noin muuten meillä on Davidin kanssa tulinen ja hyvö suhde.

Ja heitin sua haasteella: http://suketus.blogspot.fi/2016/02/viisi-kirjaa-haaste.html

Liina said...

Taika, aika jännä suhde! Toivottavasti ei molemminpuolinen tuollaisena. Mä muistan, että Pilvikartasto oli susta sitä ensimmäistä sorttia, ja itse muistan vain jotenkin pettyneeni siihen. Ehkä mun pitäisi lukea se uudestaan.

Siina, melkomoista. Mulla on vähän samanlaisia joidenkin kirjailijoiden kanssa, mutta keskimäärin yritän muodostaa suhteen vain heihin, joiden tuotannosta tiedän jotain :D

Suketus, sekin on hyvä suhde! Tulkoon suomennos luoksesi pian!