Olen ilmeisesti lukenut Keith Donohuelta joskus jotain aikaisemminkin, mutten muista siitä mitään. Siinäpä pähkinänkuoressa syy siihen, miksi pidän kirjablogia.
The Boy Who Drew Monsters oli aika puhdasveristä kauhua. Jack on kymmenen korvilla eikä suostu poistumaan kotoaan. Vanhemmat ovat voimattomia ja paras - ja ainoa ystävä Nick - ajautuu syvemmälle ja syvemmälle Jackin maailmaan, aivan tahtomattaan. Sillä Jackin viimeisin juttu on piirtää hirviöitä ... Ja nyt on sillä tavalla, että niitä hirviöitä sinne Mainen rannoille alkaa tulla.
Hirviöt ovat pelottavia, mutta vielä pelottavampaa on Jackin vanhempien avuttomuus ja keskinäinen kitka. Äiti kääntyy papin puoleen (mutta ei sellaisen, joka lohdullisesti tarjoaisi vastauksia, vaan inhimillisen, hieman avuttoman pastorin); isä koluaa rantoja etsiessään jotain todistetta siitä, että hirveä on todellista.
Ja todella pelottavaa on se, miten Nickin omat vanhemmat hylkäävät tämän, kerran toisensa jälkeen.
Kirjan loppu oli yllätys, ja vähän kipeä sellainen.
Ei harmita, että tämän kuuntelin, mutta vaikka kirja sinänsä oli hyvä, huomasin kyllä, etten ehkä tällaisesta kauhutyyppisestä niin hurjasti nauti. En, vaikka välillä muuta erehdyn kuvittelemaankin. Jos on psykologisen kauhun ystävä, kimppuun vain.
The Boy Who Drew Monsters oli aika puhdasveristä kauhua. Jack on kymmenen korvilla eikä suostu poistumaan kotoaan. Vanhemmat ovat voimattomia ja paras - ja ainoa ystävä Nick - ajautuu syvemmälle ja syvemmälle Jackin maailmaan, aivan tahtomattaan. Sillä Jackin viimeisin juttu on piirtää hirviöitä ... Ja nyt on sillä tavalla, että niitä hirviöitä sinne Mainen rannoille alkaa tulla.
Hirviöt ovat pelottavia, mutta vielä pelottavampaa on Jackin vanhempien avuttomuus ja keskinäinen kitka. Äiti kääntyy papin puoleen (mutta ei sellaisen, joka lohdullisesti tarjoaisi vastauksia, vaan inhimillisen, hieman avuttoman pastorin); isä koluaa rantoja etsiessään jotain todistetta siitä, että hirveä on todellista.
Ja todella pelottavaa on se, miten Nickin omat vanhemmat hylkäävät tämän, kerran toisensa jälkeen.
Kirjan loppu oli yllätys, ja vähän kipeä sellainen.
Ei harmita, että tämän kuuntelin, mutta vaikka kirja sinänsä oli hyvä, huomasin kyllä, etten ehkä tällaisesta kauhutyyppisestä niin hurjasti nauti. En, vaikka välillä muuta erehdyn kuvittelemaankin. Jos on psykologisen kauhun ystävä, kimppuun vain.
No comments:
Post a Comment