The Kingdom of Gods päättelee N. K. Jemisinin Inheritance-sarjan. Hieman yllättäen tykkäsin kakkososasta enemmän, vaikka on tällä lopetusosallakin moninaiset puolensa: etukannen puoli ja takakannen puoli. Varoittaa täytyy, että ne ovat toisistaan avaruudellisesti tarkasteltuna turhan kaukana.
Kertojaäänenä toimii nyt lapsuuden jumala Sieh, joka oli etenkin sarjan ykkösosan kiehtova sivuhenkilö. En ole aivan varma, halusinko oikeastaan tutustua Siehiin tämän tarkemmin, mutta Jemisin kyllä tavoittaa ja tekee lukijallekin mainiosti ymmärrettäväksi Siehin ristiriitaisen luonteen. SILTI. Kakkososan Oreehen verrattuna Sieh on juuri niin sivuhenkilö kuin ykkösosa antoi ymmärtää.
Jännästi silti tuntui siltä, että se, mikä sarjan aiemmassa osassa näytti jo elämän jatkumiselta - kun Aramerien tympeä mahtisuku oli pudotettu vallasta - otti kolmososassa vähän takapakkia. Sieh tapaa pari Aramerin suvun vesaa ja kohtaa itse ehkä elämänsä pahimman kriisin: hänestä tulee kuolevainen. Samaan aikaan muu valtakunta pyristelee eteenpäin, kuka sotaisasti ja kuka rauhaa rakentavasti.
Hieman sekavan juonen jälkeen odotin lopulta paljon, mutta kirjan - ja sarjan - loppu ovat joltinenkin floppaava vesitys. Ehkä siksi, etten välttämättä aivan saanut selville, mitä kirjailija oikeastaan yritti saada aikaan. Ehkä siksi, etten kuitenkaan niin piitannut päähenkilöistä.
Lopulta suurin ongelma oli varmaan siinä, että kaksi aikaisempaa osaa käsittivät ajallisesti ja tapahtumallisesti koherentin jakson, kun taas tämä kolmososa loikki vähän sinne tänne kuin takaisin veteen pyristelevä kala.
Meh.
Kertojaäänenä toimii nyt lapsuuden jumala Sieh, joka oli etenkin sarjan ykkösosan kiehtova sivuhenkilö. En ole aivan varma, halusinko oikeastaan tutustua Siehiin tämän tarkemmin, mutta Jemisin kyllä tavoittaa ja tekee lukijallekin mainiosti ymmärrettäväksi Siehin ristiriitaisen luonteen. SILTI. Kakkososan Oreehen verrattuna Sieh on juuri niin sivuhenkilö kuin ykkösosa antoi ymmärtää.
Jännästi silti tuntui siltä, että se, mikä sarjan aiemmassa osassa näytti jo elämän jatkumiselta - kun Aramerien tympeä mahtisuku oli pudotettu vallasta - otti kolmososassa vähän takapakkia. Sieh tapaa pari Aramerin suvun vesaa ja kohtaa itse ehkä elämänsä pahimman kriisin: hänestä tulee kuolevainen. Samaan aikaan muu valtakunta pyristelee eteenpäin, kuka sotaisasti ja kuka rauhaa rakentavasti.
Hieman sekavan juonen jälkeen odotin lopulta paljon, mutta kirjan - ja sarjan - loppu ovat joltinenkin floppaava vesitys. Ehkä siksi, etten välttämättä aivan saanut selville, mitä kirjailija oikeastaan yritti saada aikaan. Ehkä siksi, etten kuitenkaan niin piitannut päähenkilöistä.
Lopulta suurin ongelma oli varmaan siinä, että kaksi aikaisempaa osaa käsittivät ajallisesti ja tapahtumallisesti koherentin jakson, kun taas tämä kolmososa loikki vähän sinne tänne kuin takaisin veteen pyristelevä kala.
Meh.
No comments:
Post a Comment