Kim Newmanin Anno Dracula -kirjoja on kovin kehuttu, ja koska muistan pitäneeni joistakin aiemmista Newmaneista - ja koska Anno Dracula - Johnny Alucard oli Locuksen listalla - hyppäsin vampyyripomon kelkkaan tuosta noin vaan.
Huomatkaa nimessä oleva hauska sanaleikki. Heh heh. En tuntenut itseäni lainkaan torveksi kun tajusin homman vasta jossain puolivälissä, kun asiaa lukijalle alleviivattiin.
Tuota. Eeeen nyt kuitenkaan aivan rakastunut tähän. Kirja kertoo Draculan uudesta tulemisesta suunnilleen 80-luvulla, ja leikkii melkoisesti vampyyriaiheisella popkulttuurilla (Andy Warholin popkulttuurista puhumattakaan) ... ja vaikka opuksessa oli paljon hyvää, se oli minusta lopulta ja kuitenkin hieman pitkäpiimäinen. En voinut välttyä miettimästä, etteikö tätä kaikkea olisi voinut sanoa 300 sivussa melkein 500 sivun sijaan.
Tai no ei nyt varmaan sitä kaikkea olisi voinut sanoa, mutta enemmän ei ole aina enemmän.
Sitä paitsi 80-luku ei ole vuosikymmen, jonka pintoliitopiirien meiningistä juurikaan välittäisin lukea. Että siinä mielessä tämä oli toki ärjyvä suksee, sillä meno oli juuri niin nuivaa ja itsekeskeistä kuin voisi kuvitella. Aloin myös pohtia, josko kirjan määrittely kauhugenreen kuuluvaksi liittyy juuri tähän ihmisten väliseen kylmyyteen. Pakko liittyä. Ei se muutoin ole yhtään peloittava.
Huomatkaa nimessä oleva hauska sanaleikki. Heh heh. En tuntenut itseäni lainkaan torveksi kun tajusin homman vasta jossain puolivälissä, kun asiaa lukijalle alleviivattiin.
Tuota. Eeeen nyt kuitenkaan aivan rakastunut tähän. Kirja kertoo Draculan uudesta tulemisesta suunnilleen 80-luvulla, ja leikkii melkoisesti vampyyriaiheisella popkulttuurilla (Andy Warholin popkulttuurista puhumattakaan) ... ja vaikka opuksessa oli paljon hyvää, se oli minusta lopulta ja kuitenkin hieman pitkäpiimäinen. En voinut välttyä miettimästä, etteikö tätä kaikkea olisi voinut sanoa 300 sivussa melkein 500 sivun sijaan.
Tai no ei nyt varmaan sitä kaikkea olisi voinut sanoa, mutta enemmän ei ole aina enemmän.
Sitä paitsi 80-luku ei ole vuosikymmen, jonka pintoliitopiirien meiningistä juurikaan välittäisin lukea. Että siinä mielessä tämä oli toki ärjyvä suksee, sillä meno oli juuri niin nuivaa ja itsekeskeistä kuin voisi kuvitella. Aloin myös pohtia, josko kirjan määrittely kauhugenreen kuuluvaksi liittyy juuri tähän ihmisten väliseen kylmyyteen. Pakko liittyä. Ei se muutoin ole yhtään peloittava.
No comments:
Post a Comment