Katastrofitarinoiden genressä on usein vallalla sellainen oletus, että kun kaikki romahtaa, eloonjääneet alkavat käyttäytyä toisiaan kohtaan kuin, no, kuin, äh, en keksi mitään eläinvertausta, eläimet vaikuttavat usein tosi kivoilta ihmisiin nähden. Mutta kurjasti kuitenkin aletaan käyttäytyä näissä tarinoissa, niin se on.
Elizabeth Knoxin Wake on siitä jännä, että siinä tapahtuu jotain, josta jää kourallinen ihmisiä eloon ja eristyksiin, ja he käyttäytyvät toisiaan kohtaan enimmäkseen kuin sivistyneet ihmiset ja he myös katuvat jälkikäteen jos joskus käyttäytyvätkin huonosti.
Ja siinäpä on yksi hyvä syy lukea Wake.
Toinen hyvä syy on se, että Wake sijoittuu Uuteen-Seelantiin, jota ikään kuin etäältä vähän fanitan. Sinne sijoittuu myös lapsuuteni suosikkikirja, Noitavaellus.
Kolmas hyvä syy on se, että Wake on tarjolla Helmet-kirjastojen Overdrive-palvelussa e-kirjana.
Eikä se siis ole ollenkaan pöhkömpi kirja, vaikka jälkikäteen ajatellen itse katastrofi ehkä on vähän pöhkö.
Elizabeth Knoxin Wake on siitä jännä, että siinä tapahtuu jotain, josta jää kourallinen ihmisiä eloon ja eristyksiin, ja he käyttäytyvät toisiaan kohtaan enimmäkseen kuin sivistyneet ihmiset ja he myös katuvat jälkikäteen jos joskus käyttäytyvätkin huonosti.
Ja siinäpä on yksi hyvä syy lukea Wake.
Toinen hyvä syy on se, että Wake sijoittuu Uuteen-Seelantiin, jota ikään kuin etäältä vähän fanitan. Sinne sijoittuu myös lapsuuteni suosikkikirja, Noitavaellus.
Kolmas hyvä syy on se, että Wake on tarjolla Helmet-kirjastojen Overdrive-palvelussa e-kirjana.
Eikä se siis ole ollenkaan pöhkömpi kirja, vaikka jälkikäteen ajatellen itse katastrofi ehkä on vähän pöhkö.
No comments:
Post a Comment