Palataanpa päiväjärjestykseen eli yhtäältä spekulatiiviseen fiktioon ja toisaalta siihen, että kirjoitan jostain, minkä luin useita päiviä / viikkoja sitten. Tässä tapauksessa päiväjärjestykseen kuuluu siis Larry Nivenin ja Gregory Benfordin Bowl of Heaven.
Bowl of Heavenin jälkeen vitutti. Juoni menee jotakuinkin sillä tavalla, että eräs avaruusalus lähtee asuttamaan erästä planeettaa, mutta törmääkin matkallaan tällaiseen keinotekoiseen ... eeeh ... taivaan kulhoon, valtavaan rakennelmaan joka matkustaa tähtienvälisessä avaruudessa. Avaruusalukselta lähtee retkue tutustumaan tähän kulhoon, ja siinä sitä sitten ollaan, kaikki menee vähän huonosti, retkue joutuu toisistaan eroon ja toiset jäävät muukalaislajin vangeiksi ja sitä rataa.
Voisi ajatella, että tällaisista lähtökohdista kirja ei olisi tylsä, mutta Bowl of Heaven onnistui olemaan juuri sitä. Kaikki jännitys pakkautui alkupuolen niihin osiin, kun rakennelmaa kuvattiin. Sankarillisen retkikunnan lähtiessä liikkeelle kiinnostus lopahti - tapahtumia kuvattiin, kuten siihenkin asti, retkikunnan kahden puoliskon johtajien näkökulmasta, ja lisäksi täysin aneemisen konnamaisen muukalaistyypin näkökulmasta. En välittänyt yhdestäkään henkilökaartin jäsenestä, mutta toisaalta, enpä heitä juuri inhonnutkaan, hehän olivat paikalla vain kuljettaakseen tarinaa eteenpäin.
Puolet kirjasta Niven ja Benford vihjailevat millä ties suurella salaisuudella, jota ihmiset eivät saa saada selville, mikä lähestulkoon herätti kiinnostukseni, kunnes noin kaksikymmentä sivua ennen loppua aloin tajuta karmealla tavalla, että Bowl of Heaven on sarjan ensimmäinen osa - ja vielä sitä sorttia ensimmäinen osa, joka todellakaan ei toimi yksinään luettuna.
Jos herrat Benford ja Niven kuvittelevat, että tämä saa minut tuhlaamaan aikaani kakkososaankin, ovat he väärässä.
Bowl of Heavenin jälkeen vitutti. Juoni menee jotakuinkin sillä tavalla, että eräs avaruusalus lähtee asuttamaan erästä planeettaa, mutta törmääkin matkallaan tällaiseen keinotekoiseen ... eeeh ... taivaan kulhoon, valtavaan rakennelmaan joka matkustaa tähtienvälisessä avaruudessa. Avaruusalukselta lähtee retkue tutustumaan tähän kulhoon, ja siinä sitä sitten ollaan, kaikki menee vähän huonosti, retkue joutuu toisistaan eroon ja toiset jäävät muukalaislajin vangeiksi ja sitä rataa.
Voisi ajatella, että tällaisista lähtökohdista kirja ei olisi tylsä, mutta Bowl of Heaven onnistui olemaan juuri sitä. Kaikki jännitys pakkautui alkupuolen niihin osiin, kun rakennelmaa kuvattiin. Sankarillisen retkikunnan lähtiessä liikkeelle kiinnostus lopahti - tapahtumia kuvattiin, kuten siihenkin asti, retkikunnan kahden puoliskon johtajien näkökulmasta, ja lisäksi täysin aneemisen konnamaisen muukalaistyypin näkökulmasta. En välittänyt yhdestäkään henkilökaartin jäsenestä, mutta toisaalta, enpä heitä juuri inhonnutkaan, hehän olivat paikalla vain kuljettaakseen tarinaa eteenpäin.
Puolet kirjasta Niven ja Benford vihjailevat millä ties suurella salaisuudella, jota ihmiset eivät saa saada selville, mikä lähestulkoon herätti kiinnostukseni, kunnes noin kaksikymmentä sivua ennen loppua aloin tajuta karmealla tavalla, että Bowl of Heaven on sarjan ensimmäinen osa - ja vielä sitä sorttia ensimmäinen osa, joka todellakaan ei toimi yksinään luettuna.
Jos herrat Benford ja Niven kuvittelevat, että tämä saa minut tuhlaamaan aikaani kakkososaankin, ovat he väärässä.
No comments:
Post a Comment