James S. A. Coreyn Caliban's War oli minusta koko lailla menevämpi seikkailu kuin edeltäjänsä, joka sekään ei ollut huono. Ero oli kuitenkin havaittavissa siinä, millä innolla varasin jatko-osan - Caliban's War päätyi lukulistalle tahmeasti, mutta sen jälkeen varasinkin kolmososan saman tien.
Tämä nyt siis jatkaa siitä, mihin Leviathan Wakes jäi. Taas on tytär kadoksissa, mutta tällä kertaa kadonnut on 4-vuotias, ja lapsen koti- ja katoamispaikalla Ganymedella menee huonosti. Ganymedelle päätyvät myös Jim Holden miehistöineen, juuri ajoissa todistamaan katastrofia ja poimimaan mukaansa lastaan hädissään etsivän tutkijaisän.
Vaikka loppua kohden kirjaa vaivasi minusta jonkinlainen pöhötauti, joka sai kääntelemään sivuja enemmänkin sellaisen joojoo-vauhtia-nyt -tunteen kuin iiiih-mitähän-seuraavaksi-tapahtuu -jännityksen vallassa, iso osa kirjasta toimi. Eikä suinkaan vähiten siksi, että yksi hahmoista, joiden kautta tarinaa kuljetetaan, on viehättävä YK:n virkanainen, mummoikäinen ja suun saippuapesua kaipaava Chrisjen Avasarala, josta - HURRAA! - käytetään sukunimeä, ihan kuin pojista.
Ja hemmetti kuulkaa, tätä en odottanut, mutta hörähdin lukiessani ääneen useammin kuin kerran. Kirjan vitsit yllättivät vähän takavasemmalta, pakottomuudellaan ja tietynlaisella kuivuudellaan - etenkin Avasaralan ääni ja tämän Holdenista tekemät huomiot olivat mahtavia. Kaksikko Corey pääsee myös tutkiskelemaan (lyhyen seikkailullisesti) sitä, millainen oikeus kansalla on tietää.
Suosittelen kaikille, jotka nyt tällaisesta ylipäänsä pitävät.
Ja minusta tulee isona Avasarala, paitsi helpommissa hommissa.
Tämä nyt siis jatkaa siitä, mihin Leviathan Wakes jäi. Taas on tytär kadoksissa, mutta tällä kertaa kadonnut on 4-vuotias, ja lapsen koti- ja katoamispaikalla Ganymedella menee huonosti. Ganymedelle päätyvät myös Jim Holden miehistöineen, juuri ajoissa todistamaan katastrofia ja poimimaan mukaansa lastaan hädissään etsivän tutkijaisän.
Vaikka loppua kohden kirjaa vaivasi minusta jonkinlainen pöhötauti, joka sai kääntelemään sivuja enemmänkin sellaisen joojoo-vauhtia-nyt -tunteen kuin iiiih-mitähän-seuraavaksi-tapahtuu -jännityksen vallassa, iso osa kirjasta toimi. Eikä suinkaan vähiten siksi, että yksi hahmoista, joiden kautta tarinaa kuljetetaan, on viehättävä YK:n virkanainen, mummoikäinen ja suun saippuapesua kaipaava Chrisjen Avasarala, josta - HURRAA! - käytetään sukunimeä, ihan kuin pojista.
Ja hemmetti kuulkaa, tätä en odottanut, mutta hörähdin lukiessani ääneen useammin kuin kerran. Kirjan vitsit yllättivät vähän takavasemmalta, pakottomuudellaan ja tietynlaisella kuivuudellaan - etenkin Avasaralan ääni ja tämän Holdenista tekemät huomiot olivat mahtavia. Kaksikko Corey pääsee myös tutkiskelemaan (lyhyen seikkailullisesti) sitä, millainen oikeus kansalla on tietää.
Suosittelen kaikille, jotka nyt tällaisesta ylipäänsä pitävät.
Ja minusta tulee isona Avasarala, paitsi helpommissa hommissa.
No comments:
Post a Comment