01/10/2012

Discount Armageddon

Asia, jonka olen aina kuvitellut tapahtuvan vain muille ihmisille: jonkin kirjan lukeminen metrossa nolottaa.

Sitten kirjastosta tuli varausilmoitus: Seanan McGuiren uuden sarjan aloitusosa Discount Armageddon olisi noudettavissa. Ja yhtäkkiä kävi niin, että piilottelin kirjan kantta kanssamatkustajilta. Katsokaa nyt:


Huoh.

Kirja itsessään on ihan menevää paranormaalia romantiikka, mutta vähän liian höperö, jotta jaksaisin seuraavaa osaa henkeäni pidätellen odottaa. Lyhyesti: Verity Price on kilpatanssija (vakiotansseja ja lattareita! Please! Miksei edes katutansseja?) ja hirviönmetsästäjä, jonka perhe on ottanut ns. humaanimman linjan möpöjen kanssa: ensin varoitus ja sitten vasta henki pois. Mutta nyt Verityn reviirille saapuu komea Dominic, jonka edustama taho on enemmän tihulaisten suoraviivaisen torjunnan kannalla. Vaan äkkiäkös Verity opettaa italiaanon tavoille, etenkin kun samalla kaupungissa katoaa nuoria naisihmisiä yliluonnollisten olentojen vaalipiiristä.

Lajinsa edustajana DA oli varmaan ihan ookoo, mutta jos pysyvin muistijälki on kannen piilottelusta (äsken piti googlettaa Dominicin nimi, jota esimerkiksi kukaan Amazonin arvioija ei nähnyt tarpeelliseksi mainita), voidaan arvella, että Nobel-komiteakaan ei tule ihan toviin ehdottamaan palkintoa McGuirelle.

Ai, niin, päähenkilöä palvovista uskonnollisista hiiristä pidin kovasti.

EDIT. Suljen kommentoinnit tästä postauksesta, tänne sataa spämmiä.

5 comments:

Oona / Lopunajan lauseet said...

One Good Book Deserves Another -blogissa tästä kirjoitettiin, ja veikkaan että aika osuvasti, näin:

"Are you a fan of knee-slapping (and bitch-slapping) sardonic humor? Do sarcastic and mouthy heroines with peculiar moral compasses and even odder career goals hold any appeal for you? Would you appreciate a unique...and, okay, a little peculiar (but creative!)...urban fantasy with a spectacularly diverse and original cast of cryptids (and yes, that actually is the technical term)? Have you ever seen an episode of either So You Think You Can Dance or Dancing With the Stars?

If you've answered yes to some/most/all of those questions, then you are welcome to continue."

Itse luin vasta kirjan ensimmäiset luvut, kun ne jostain netistä löytyivät, ja ylläoleva tuntuu aika sopivalta kuvaukselta. Ihan menevältähän kirja vaikutti - aika hutulta kyllä, mutta menevältä sellaiselta. Saattaisi sopia nykyiseen aivot-ämpäriin -fiilikseeni, jossa en näytä olevan kykenevä keskittymään mihinkään vaativampaan...

Ja ne hiiret! Niihin olen ihan rakastunut jo lukemani pätkän perusteella. Tiesitkö muuten, että niillä on jopa oma Twitter-tili?

https://twitter.com/aeslin_writ

Linnea / kujerruksia said...

Anteeksi nyt mutta minua naurattaa nyt kovasti mielikuva snusta piilottelemassa kirjaa metrossa. Vaikuttaa ihan hauskalta kyllä, harkitsen humoristisen vakavasti tämänkin tunkemista sille sitten jossain vaiheessa -listalle.

Liina said...

Oona, joo, toi summaa homman aika nasevasti ... tosin ehkä puoli astetta positiivisemmin kuin minusta juuri nyt irtoaa.

Hiiriä lukuunottamatta tämä tuntui jotenkin niin nähdyltä, mutta toisaalta - ne hiiret toden totta ovat aivan legendaarisia :D Kiitos Twitter-vinkistä, ehkä silläkin palvelulla on joku funktio, josta on iloa minullekin :D

Linnea, naura vaan, siitä olis voinut tulla vakava niskajumi, kun painoi kirjan kantta olkalaukkua vasten ja yritti tiirata pienenpientä pränttiä epäoptimaaliselta lukuetäisyydeltä :D

Okei, kyllä muakin välillä nauratti. Ketään tuskin kiinnosti :D

Hiirien takia ehkä jopa suosittelen sitten joskus -listalle.

Oona / Lopunajan lauseet said...

Seuraavan osan kantta ei tarvitsisi ehkä yrittää piilotella ihan hysteerisesti.

http://ic.pics.livejournal.com/seanan_mcguire/15372523/45522/45522_900.jpg

Vaikka no, onhan tuokin kai kyllä jotenkin snadisti nolo. Eri tavalla vain. Ja miekasta plussaa!

Liina said...

Paaaaaaaljon parempi. Silleen, että oikeasti tekee jopa mieli lukea tuo. Vaikka olin jo etukäteen harkinnut jättäväni sen väliin.