12/07/2012

Emperor

Stephen Baxterin Emperor käsittelee Rooman vallan aikaista Britanniaa ja sitä, miten paikalliset ja roomalaiset asukkaat pyrkivät etenemään yhteiskunnassa - ja edistämään mystisen ennustuksen toteutumista.


Kirjassa rakennetaan Hadrianuksen muuria ja yritetään useampaan otteeseen surmata visiitillä oleva caesar. Kolmessasadassa sivussa käydään läpi noin neljänsadan vuoden ajanjakso ja useamman henkilön näkökulma.

Tykkäsin kirjassa Rooman valtakunnan kuvauksesta (olletikin, että lähinnä pysyttiin Brittein saarilla) ja sikäli lukemani oli oikein kiehtovaa. Valitettavasti käsitykseni alueen historiasta etenkin Rooman vallan ajalta on siksi hutera, etten juurikaan pystynyt arvailemaan, missä vaihtoehtoinen historia korvasi todellisen. Wikipediahan sen tietenkin olisi kertonut, mutta kyllä menee kaunokirjallinen kokemus moisessa pilalle.

Wikipedia kuitenkin kertoi sen verran, kun jälkikäteen asiaa tutkiskelin, että sarja pohtii sitä, miten vaihtoehtoisesta menneisyydestä päästään tulevaisuudesta käsin tapahtuvien interventioiden (eli sen ennustuksen) kautta nykyhetkeen. Yritän olla ajattelematta tuota liiaksi, sillä a) kuolen kohta nauruun ja b) voihan olla, että Baxterilla on tähän kaikkeen jokin syy. Tirsk.

Teksti ei ollut mukaansatempaavinta mahdollista, mutta ei missään nimessä myöskään lukukelvotonta. Aion lukea jatko-osatkin siinä toivossa, että tunnistan jostain edes yhden kohdan, joka on historiana sitä vaihtoehtoa.

3 comments:

Hyllytonttu Tiina said...

Hei, tämäpä kuulostaa juuri sellaiselta kirjalta, jonka minä tahdon lukea! :) Täytyy laittaa listan jatkoksi hetimiten.

Booksy said...

Täytyy sanoa, että minua ei ihan hirveästi koukuttanut kuvauksesi... Baxter on kyllä kirjoittanut kaikenlaista kiehtovaa, mutta vaihtoehtohistoria jostain syystä tökkii usein meikäläisellä.

Liina said...

Tii, jos vaihtoehtohistoria yhtään uppoaa, tämä toimii varmasti hyvin!

Booksy, en mäkään ehkä ole suurin fani, mutta yritän silloin tällöin laajentaa - on vaan niin kiusallista, kun ei huomaa niitä poikkeamia ns. oikeasta historiasta :P