06/04/2011

Surface Detail

Innostuin lukemaan lisää Iain M. Banksia. Päätin, että jotain niissä on oltava, ja valitsin kohteeksi viime vuonna ilmestyneen Surface Detailin. Sehän olikin oikein viihdyttävä. Puhdasverinen avaruusooppera.


SD kertoo Lededjestä, entisestä orjasta, joka on joutunut isäntänsä pahoinpitelemäksi, kunnes käy jotain hieman odottamatonta. Lededjen janotessa - ja metsästäessä - kostoa Kulttuurin laivueista käsin, käydään universumissa myös virtuaalista sotaa virtuaalisten helvettin puolustajien ja vastustajien kesken. Kirjan luvut edistävät juonenpalasia - joilla toki on löyhähkö yhteys - aina yhden päähenkilön näkökulmasta.

Viihdyin, etten paremmin sano. Banks kirjoittaa mukaansatempaavaa scifiä, ja vaikka vendetta ei sinänsä motiivina jaksa ihan kauheasti kiehtoa - joskus epäilen, että henkilökohtainen kasvu johtaisi mielenkiintoisempaan lopputulokseen - oli Lededjen matka kohti viimeistä sanaa kuitenkin ... niin ... haluaisin sanoa viihdyttävä, mutta alkaa tuntua siltä, että kaipaan kustannustoimittajaa.

Vilkaisin muuten huvikseni, mitä kirjasta sanottiin Wikipediassa ja hämmennyin. Siellä nimittäin sanottiin, että yhden SD:n päähenkilön nimi on anagrammi siitä ja tästä sarjan alkupuolella tavatusta hahmosta - ja sitten oli hieman spekulaatiota siitä, mitä se sitten tarkoittaa. Kuka näitä jaksaa tarkistaa? Vaadin selitystä.

Selitystä odottaessa saatan lukea lisääkin Kulttuurista.

No comments: