12/04/2011

Horns

Hornsin kirjoittaja Joe Hill on Stephen Kingin poika. Shelfarissa, tuossa kirjallisuuteen keskittyneessä yhteisöpalvelussa, yksi suosittuja tägejä Hornsille oli "Stephen King's son". Käy vähän sääliksi Hill-parkaa; yritä siinä nyt sitten luoda omaa kirjallista uraa.

Olen aikaisemmin lukenut Hilliltä Heart-Shaped Boxin, joka on suomennettukin; Hornsista jäi vähän sellainen fiilis, että sekin saattaisi nähdä päivänvalon suomeksi. Yhteenvetona sanoisin, että jos kauheasti diggasi H-SB:ista, pitänee Hornsistakin.


Horns kertoo nuoresta Ig Perrishistä, joka vuosi tyttöystävänsä raa'an murhan jälkeen herää ryyppyillan jälkeen päässään sarvet, jotka saavat ihmiset kertomaan hänelle, mitä todella ajattelevat. Eivätkä he tietenkään ajattele mitään kovin nättiä - mutta sarvien avulla Ig saa selville, kuka tyttöystävä Merrinin oikeasti tappoi.

Horns oli viihdyttävä mutta sarvien konseptista jäi vähän inha fiilis: tuntui siltä, että Hill käytti aika alhaista manipulointikeinoa saadakseen lukijan tunteet heräämään. Sarvet eivät nimittäin nähdäkseni saaneet jengiä kertomaan, mitä todella ajattelivat - ellei Hillin maailmankuva ole todella, todella karu - vaan pikemmin kertomaan pahimman, mitä ovat ikinä ajatelleet. Ja sehän on itsesäälissä piehtaroimisen koko riemu: kun hetken aikaa voi olla varma siitä, että koko maailma ja etenkin kaikki rakkaat salaa vihaavat juuri minua. Syvästi. Tämän koko lailla nautinnollisen itseinhon Hill tarjoilee hopeavadilla lukijalleen; ja pakkohan sitä on henkeä pidätellen lukea, millaisen iskun Ig-parka seuraavaksi saa.

Kirjan pahiksesta jäi kahtiajakoinen fiilis: vaikka tyyppi oli aika stereotyyppinen (ja lukija tietenkin näkee mailien päästä, kuka murhaaja on), on pahuudelle lopulta epätyypillinen ja aika koskettavakin selitys - itse asiassa tämä selitys oli kirjan mahdollisesti paras mutta myös surullisin kohta.

Minä lainasin Hornsin kirjastosta, ja haluaisin näin lopuksi syvästi paheksua niitä, tai häntä, joka sekä röökaa että ilmeisesti uppopaistaa jotain kirjaston kirja kädessään - niin tahmainen ja pahanhajuinen painos sattui tällä kertaa kohdalle, että esimerkiksi kirjan sängyssä lukemisesta ei ollut puhettakaan. Sinä, joka olet näin kaltoin kohdellut mitä tahansa kirjaa - tiedosta, että helvetissä on oma nurkkaus kaltaisillesi.

2 comments:

Raija said...

Minulla Sydämen muotoinen rasia on roikkunut kirjahyllyssä kauan lukemattomana. Pitäisi kai katsoa tykkäänkö Hillin tyylistä vai en. Huomasin, että Horns on tulossa suomeksi loppuvuodesta, joten jos sen(kin) luen, niin todennäköisesti myös suomeksi.

Oli pakko hihitellä loppukaneetillesi lainakirjasta. Itselleni on joskus osunut vastaan kappale, johon ei ole voinut ilman hanskoja koskettaa. Muistelen kuitenkin pitäneeni kirjan sisällöstä :)

Liina said...

:D lukukokemukseen vaikuttaa kaikki! mulle on ennenkin osunut tällainen kappale kohdalle. yhtä tuuletin kunnes annoin periksi - ja luin silti.

Hill on aika helppoa luettavaa. vaikea kuvitella, että sitä nyt kukaan erityisesti inhoaisi ... välillä on kyllä ihanaa lukea suomenkielinen käännös!