Nyt tuntuu siltä, että juttu pitää aloittaa alusta, joten tässä sananen Garth Nixistä (ja vähän siitäkin, miten kohtelen erästä kirjaa epäkunnioittavasti.)
Kuulin Nixin Sabriel-kirjasta jostain, en muista enää mistä, ja ymmärsin, että tämä pitää lukea tai maailma todennäköisesti loppuu. Luin Sabrielin, pidin siitä (vaikka varmaan jokseenkin väistämättä en pitänyt siitä ihan niin paljon kuin kaiken hehkutuksen perusteella kuvittelin pitäväni), ja hankin myös sarjan seuraavat osat (joista pidin enemmän ja aidommin, koska en ollut pilannut itseäni ennakko-odotuksilla.) Kun Akateemiseen sitten tuli Nixin seuraavan sarjan ensimmäinen osa, Mister Monday, ostin sen tietenkin - tykkään lukea myös nuorten fiktiota. Sarjaa oli kaavailtu seitsenosaiseksi (osa per viikonpäivä) ja olin vakaasti päättänyt lukea koko sarjan. MM ei kuitenkaan aivan ollut yksi niistä huikaisevista nuortenseikkailuista jollaista olin odottanut, joten sarja jäi tauolle (niin, minähän itse asiassa en jätä kirjoja tai sarjoja kesken, ne vain menevät tauolle*) ja nykyään ...köhh... MM on aika usein toiminut kahvikupin alusena, kiitos paikkansa kirjahyllyssä (tämä hävettää. Mitään kirjaa ei tulisi kohdella näin.)
NO, Locus hiljattain listasi sarjan viimeisen osan yhdeksi viime vuoden parhaista kirjoista, ja koska en voi lukea sarjasta vain viimeistä ja ensimmäistä osaa, aloin tahkota** välissä olevaa viittä osaa läpi. Niistä ensimmäisenä Grim Tuesday.
Keys to the Kingdom -sarja kertoo Arthur Penhaligonista, joka saa kuulla, että hän on erään rinnakkaistodellisuuden - Talon - perillinen. Talon on Arthurille jättänyt Arkkitehti, mutta nykyisellään sitä hallitsevat seitsemän jääräpäistä viikonpäivää, jotka eivät halua antaa Arthurille sitä, mikä Arthurin on. Ensimmäisessä osassa Arthur taistelee Mister Mondayta vastaan ja voittaa oman perintöosansa; toisessa osassa vastassa on Grim Tuesday, joka tuo taistelun koko hommasta harvinaisen epäkiinnostuneen Arthurin luo. Arthur palaa taloon, ja seuraa seikkailu jossa nuoren pojan on ystävineen jälleen voitettava ylivoimaiselta tuntuva vihollinen. Osa seikkailusta oli huikaisevaa, osa ehkä hieman tylsää.
Kiitos kasvatukseni, olen usein ajatellut, että hyvästä lasten- tai nuortenkirjasta nauttii aikuinenkin, enkä nyt oikein voi olla miettimättä, että olenko kuitenkin jo liian aikuinen vai olisiko kuitenkin niin, ettei GT olisi jättänyt minuun lapsenakaan sen kummempaa muistijälkeä. Voi kun voisin jutella vaikka 12-vuotiaan itseni kanssa.
* Jolta ne eivät ehkä koskaan enää palaa.
** "Tahkota" on vähän epäoikeudenmukainen termi. Tämä meni noin päivässä.
Kuulin Nixin Sabriel-kirjasta jostain, en muista enää mistä, ja ymmärsin, että tämä pitää lukea tai maailma todennäköisesti loppuu. Luin Sabrielin, pidin siitä (vaikka varmaan jokseenkin väistämättä en pitänyt siitä ihan niin paljon kuin kaiken hehkutuksen perusteella kuvittelin pitäväni), ja hankin myös sarjan seuraavat osat (joista pidin enemmän ja aidommin, koska en ollut pilannut itseäni ennakko-odotuksilla.) Kun Akateemiseen sitten tuli Nixin seuraavan sarjan ensimmäinen osa, Mister Monday, ostin sen tietenkin - tykkään lukea myös nuorten fiktiota. Sarjaa oli kaavailtu seitsenosaiseksi (osa per viikonpäivä) ja olin vakaasti päättänyt lukea koko sarjan. MM ei kuitenkaan aivan ollut yksi niistä huikaisevista nuortenseikkailuista jollaista olin odottanut, joten sarja jäi tauolle (niin, minähän itse asiassa en jätä kirjoja tai sarjoja kesken, ne vain menevät tauolle*) ja nykyään ...köhh... MM on aika usein toiminut kahvikupin alusena, kiitos paikkansa kirjahyllyssä (tämä hävettää. Mitään kirjaa ei tulisi kohdella näin.)
NO, Locus hiljattain listasi sarjan viimeisen osan yhdeksi viime vuoden parhaista kirjoista, ja koska en voi lukea sarjasta vain viimeistä ja ensimmäistä osaa, aloin tahkota** välissä olevaa viittä osaa läpi. Niistä ensimmäisenä Grim Tuesday.
Keys to the Kingdom -sarja kertoo Arthur Penhaligonista, joka saa kuulla, että hän on erään rinnakkaistodellisuuden - Talon - perillinen. Talon on Arthurille jättänyt Arkkitehti, mutta nykyisellään sitä hallitsevat seitsemän jääräpäistä viikonpäivää, jotka eivät halua antaa Arthurille sitä, mikä Arthurin on. Ensimmäisessä osassa Arthur taistelee Mister Mondayta vastaan ja voittaa oman perintöosansa; toisessa osassa vastassa on Grim Tuesday, joka tuo taistelun koko hommasta harvinaisen epäkiinnostuneen Arthurin luo. Arthur palaa taloon, ja seuraa seikkailu jossa nuoren pojan on ystävineen jälleen voitettava ylivoimaiselta tuntuva vihollinen. Osa seikkailusta oli huikaisevaa, osa ehkä hieman tylsää.
Kiitos kasvatukseni, olen usein ajatellut, että hyvästä lasten- tai nuortenkirjasta nauttii aikuinenkin, enkä nyt oikein voi olla miettimättä, että olenko kuitenkin jo liian aikuinen vai olisiko kuitenkin niin, ettei GT olisi jättänyt minuun lapsenakaan sen kummempaa muistijälkeä. Voi kun voisin jutella vaikka 12-vuotiaan itseni kanssa.
* Jolta ne eivät ehkä koskaan enää palaa.
** "Tahkota" on vähän epäoikeudenmukainen termi. Tämä meni noin päivässä.
No comments:
Post a Comment