03/04/2011

Fever Crumb

Luin joitakin vuosia sitten Philip Reeven Mortal Engines -sarjan ekan osan; nuorten fantasiaa, jota oli kovasti kehuttu. Itse en niin jaksanut innostua, joten onnistuin jotenkin unohtamaan koko kirjailijan nimen, ja vasta kun hain Fever Crumbin kirjastosta ja avasin sen, tajusin, miksi kirjailijan nimi tuntui niin epämääräisen tutulta.

Tässä vahva kilpailija vuoden 2011 karseimmasta kannesta.
Fever Crumb sijoittuu samaan maailmaan (jonkinlainen rinnakkaistodellisuus tai tulevaisuudenkuva meidän maailmallemme) kuin Mortal Engines, mutta aiempaan aikaan. Fever, kirjan päähenkilö, on insinöörien Lontoossa hyvin rationaaliseksi kasvattama tyttö, joka lähetetään auttamaan yhtä kantakaupungissa asuvista arkeologeista. Arkeologin hoteissa Feverin menneisyydestä alkaa paljastua yhtä sun toista. Samaan aikaan Lontoota lähestyy vaeltavan kaupungin armeija, ja Lontoon sisällä jahdataan entisiä vallanpitäjiä, jollaiseksi Feveriäkin luullaan.

FC oli minusta alkuun vauhdikkaampi ja kiinnostavampi kuin aiemmin lukemani Reeve, mutta jossain välissä tahti muuttui ja kiinnostukseni herpaantui: arkeologiset ominaisuudet kirjan puolivälissä olivat jotenkin tosi kiehtovia, ja kun meno muuttui enemmän ympäriinsä juoksenteluksi, kirja menetti paljon. Tai lukija menetti. Kirjan loppu jäi todella auki, ja voimme selvästi olettaa, että a) jatkoa seuraa tai b) nimi Fever Crumb on kaikille Mortal Enginensä lukeneille niin tuttu, että kummempia selityksiä ei kaivata.

Jotenkin sääli, etten vaan onnistu innostumaan näistä juurikaan. Ensinnäkin, Philip Reeve hymyilee jotenkin niin aseistariisuvasti Wikipedia-kuvassaan, että hänen kirjoistaan haluaisi pitää, ja toiseksi, konseptin tasolla pidänkin. Toivoisin vain, että ne olisivat mukaansatempaavampia.

No comments: