12/03/2011

Bar None

Kirjaston uutuusluettelon ilmestyminen kahdesti kuussa on ehdottomasti olennaisimpia kuukausirytmiini kuuluvia tapauksia. Menen tolaltani, jos se on päivän tunteja myöhässä. Sanomattakin varmaan on selvää, että jos kuun loppu tai puoliväli osuvat viikonvaihteelle ja uutusluettelon päivittyminen sen vuoksi saattaa viivästyä kolmekin päivää, järsin pöytää. Kun uutuusluettelo sitten vihdoin ilmestyy, tutkin sieltä yleensä englanninkielisen fiktion ja englanninkielisen lastenkirjallisuuden (joskus kelpo genrekirjallisuus menee ya-puolelle) sekä - nykyään - aikuisten äänikirjat, ja joskus jotain muutakin.

Joulun alla kaivoin uutuusluettelosta täysin sattumalta Tim Lebbonin kirjan Bar None, jonka piti olla jännittävä tarina maailmanlopusta ja hyvästä oluesta, tai jotain sellaista. No ... okei.


Bar None oli minusta melkoisen yhdentekevä. Siinä kertoja maailmanlopun jälkeen kertoo elelystään pienen ryhmän kanssa kartanossa, jonka viini- ja olutvarastot valitettavasti ovat hupenemassa, muistellen välillä mennyttä elämää ja tietenkin niitä oluita. Sitten on kummallinen juonenpätkä, joka tekee kertomuksesta road tripin. Kirja ei kuitenkaan onnistunut koskettamaan juuri millään tasolla, paitsi ehkä intohimoisella suhtautumisellaan olueen. Mutta - ja tämä on tärkeää - se oli tosi ohut.

2 comments:

Booksy said...

Kirja ei innostanut, mutta loistava kuvaus :-) "se on ohut" *hihittää*

Liina said...

:D no mutta sehän ON tärkeää, ja pelastanut useamman kuin yhden kirjan murska-arvosteluilta. mikään ei ole kamalampaa kuin huono JA paksu kirja :D