19/12/2010

Ja sitten pari kirjaa October Dayen kanssa

Luin Seanan McGuiren October Daye -sarjan ykkösosan aiemmin tänä vuonna, enkä ollut mitenkään äärimmäisen vaikuttunut. Audible kuitenkin tarjosi kakkos- ja kolmososan kuunneltavassa muodossa, joten tartuin syöttiin.


A Local Habitation alkaa, kun päähenkilöttäremme, vaihdokkaan ja yksityisetsivä Octoberin eli Tobyn pomo lähettää Tobyn poliittisesti tulenaralle alueelle tutkimaan viestintäyhteydet katkaisseen sisarentyttärensä tilannetta. Sisarentytär vetää it-firmaa, jonka tarkoituksena on raahata potkivat ja kirkuvat haltiat 2000-luvulle. Toby, joka juuri ja juuri pärjää kännykän kanssa jos on pakko, huomaa, ettei firmassa kaikki ole kunnossa, mutta ongelmien selvittäminen on eri hankalaa, kun suurin osa henkilökunnastakin on ottanut hatkat ja turpiin tulee koko ajan.

An Artificial Nightissa lapsia alkaa katoilla. Kolme hävinneistä lapsista on Tobyn ystäväpariskunnan jälkikasvua; muitakin läheisiä keskenkasvuisia katoaa. Käy ilmi, että myyttinen esikoinen, Blind Michael, on kaapannut lapsia joka sadas vuosi toistuvassa rituaalissaan saadakseen jahtiinsa lisää jengiä. Toby käärii hihat ja lähtee muksujen perään pimeyteen.

ALH oli ihan hyvä, parempi kuin sarjan eka osa: Toby ottaa turpaan lähes yhtä paljon, mutta on lakannut olemasta rasittava. (Hyvä on, myönnän, että Tobylla olisi ehkä syytä olla rasittava, mutta ei sellaisesta koko sarjaa jaksa lukea.) AAN olikin sitten puolestaan kevyesti sarjan tähän asti paras osa, ja oikeastaan erinomainen ihan sellaisenaankin. McGuire oli onnistunut luomaan aidosti ahdistavan ja pelottavan maailman, johon Tobyn pitää astella vain kynttilä turvanaan. Ja kuitenkin taakse jääneessä todellisuudessa Tobylla on tukea; myös ystävät esiintyvät kirjassa. Frendeistä erikoismaininta Tybaltille, joka on eri ... kiehtova. Jään kiinnostuksella odottamaan jatkoa.

McGuiren kirjat muuten tuntuvat toimivan äänikirjoina aika hyvin, ja lukija, Mary Robinette Kowalt, on mainio.

No comments: