16/02/2010

Half life

Sivukirjaston lukijakunta* kävi viime viikolla pyörähtämässä työpisteelläni ja ilmoittamassa käytännössä hylänneensä blogiparkani laiskanpulskean päivitystahdin vuoksi.

Ymmärsin yskän ja niinpä jo lähes viikon päästä päätin kaivella muististani kaiken, mitä Shelley Jacksonin kirjasta Half Life jäi mieleen.

  1. Ostin Half Lifen Australiasta (ja jälkikäteen mietin ainakin vuoden, että enkö muka mitään muuta olisi keksinyt).
  2. Half Life osui lukuvuoroon koska se oli hyllyssä seuraavana.
  3. Half Life kertoo Norasta, jolla on siamilainen kaksonen Blanche. Nora elää (ja Blanche nukkuu) rinnakkaistodellisuudessa, jossa siamilaisia kaksosia (varsinkin kaksipäisiä) on paljon. Mutta Nora on kyllästynyt olemaan toinen puolikas kaksosista ja aikoo päästä uinuvasta siskostaan eroon.
  4. Half Life alkoi tosi hyvin, jatkui pitkään aivan erinomaisena ja sisälsi muutamia erinomaisen riemastuttavia pätkiä, joiden takia kirja kyllä kannattaa lukea.
  5. Loppu hajoaa täysin käsiin alkaessaan vatvoa siskosten identiteettikysymyksiä. Krooh. (Tulkoon sanottua, että opus olisi lentänyt seinään jos alku olisi ollut kuin loppu.)
  6. Olen taas Bangaloressa ja muisti saattaa melkoisen pitkällisen lennon jälkeen pätkiä. Mutta kyllä se varmaan tuossa oli.
* Tai sen epädemokraattisesti valittu edustajisto.

2 comments:

hartti said...

Et kai sä mua tarkoita?

Liina said...

enkö? no en kai sitten :D

muistelen kyllä kuulleeni jotain jupinaa hitaasta päivitystahdista, mutta ehkä se oli unta :D