Richard Bowes

I'm on a roll.

Lainasin Richard Bowesin Minions of the Moon -kirjan kirjastosta silkasta närkästyksestä. Yritin nimittäin metsästää Bowesin kirjaa Streetcar Dreams and Other Midnight Fancies, ja sitä ei saa enää mistään, paitsi tosi kalliilla esi-omistettuna versiona. Ja ajattelin tutustua Bowesin tuotantoon ihan ylipäänsä ensin. Sitäpaitsi olin jotenkin vahingossa tilannut Bowesin toisen kirjan aikaisemmin, ja sekin lisäsi närkästystäni. Ja ei, en osaa kertoa, miten voi vahingossa tilata jonkun kirjan.

Tykkäsinkin sitten kuitenkin MotM:ista ihan hirveästi. Kirja on tarina miehestä, jolla on varjo. Elävä varjo, eräänlainen paha kaksoisolento, mutta ei sittenkään kaksoisolento vaan päähenkilön toinen puoli. Itsenäinen, kuitenkin, ainakin välillä.

Lisäksi kirjaan liittyi karuselli, jota osaan arvostaa kunnolla vasta nyt, luettuani Ray Bradburyn Something Wicked This Way Comes -kirjan (josta lisää myöhemmin.)

Minions oli kirjoitettu tosi viehättävästi, enkä voinut kuin tykätä sen päähenkilöstä. Surku tuli, kun kirja loppui.

Nyt olenkin sitten vain onnellinen, että From the Files of the Time Rangers odottaa hyllyssä. Mutta jos jollakulla on se Streetcar Dreams myydä kohtuulliseen hintaan, tai lainata suklaakeksejä vastaan, olen kiinnostunut.

The Rosetta Codex ja vähän muutakin

Richard Paul Russon The Rosetta Codex kertoo vähän siitä, mistä sen olettaisikin kertovan - kommunikaatiosta kadonneen kulttuurin kanssa, käännösavaimesta, sen sellaisesta. Nuori poika löytää avaimen ja kohtalonsa - mutta mitä tehdä avaimella, jota muutkin havittelevat?

TRC on hyvä, ei kahta puhetta siitä. Hieman hyytäväkin, mutta ei liiaksi. Sopivasti eeppinen. En kyllä tiedä, onko "eeppinen" tässä kohtaa oikea sana, mutta ymmärtänette.
Se ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin Richard Paul Russon edellinen kirja Ship of Fools (jota myös Unto Leviathan -nimellä myydään.) SoF oli niin hyvä, että luin sitä keskeytyksettä ja hiukset pystyssä. Paljon hyytävä. Sitten sen luki avopuolisoni, joka oli samaa mieltä kirjan ansioista. SoF:ssa päämääränsä hukannut avaruusalus löytää tyhjän muukalaisille kuuluvan avaruusaluksen. Toimii.

Jos pitäisi valita, suosittelisin ehdottomasti Ship of Foolsia Russon kirjoista. Onneksi ei tarvitse. Molemmat kannattaa lukea. TRC on vähemmän kauhea. Jos ei pidä kauheasta.

Pendragon

Ymmärsin juuri, että palkkatyöni lisäksi olen surkea myös kirjabloggaajana, mutta minkäs teet. En vaan osaa - enkä kyllä viitsi opetellakaan - vääntää kunnollista kirja-arvostelua.

Nytkin aion kertoa, että Antal Szerbin joskus vuonna miekka ja kirves kirjoitettu ja vasta suomennettu Pendragonin legenda oli tosi mainio salaseuroineen ja linnoineen ja vielä paljon mainiompi asenteineen.

Olen sopimattomasti hihitellyt esimerkiksi seuraavalle kirjan päähenkilön huomiolle:
"En jaksa tuntea vetoa sellaisiin naisiin, joita pidän hyvin viisaina. Se lähentelee minusta jollakin tavalla homoseksuaalisuutta."

En tiedä, onko kommentti tietoisesti esitetty vai kuvastaako se oikeasti aikaansa, eikä kyllä kiinnostakaan. Riittää, että olen huvitettu.

Pendragon oli ainakin minusta paljon viihdyttävämpi kuin tuoreemmat salaseuraromskut (viittaan nyt erääseenkin DaVinci-koodiin), mutta minulla onkin näköjään taito hihitellä sopimattomissa paikoissa. Tämä siis ehdottomasti kannattaa lukea, jos osaa ottaa sopimattomuudet keveästi, ja jos on pienenä koputellut kotitalonsa (50-luvun aikaansaannos) porraskäytävän puupaneeleita salakäytävän toivossa.

The Wizard Knight

Nyt pelkään, että työkaverini, joka Gene Wolfen The Wizard Knight -tiiliskiven (1100 sivua) (pientä tekstiä) (hyvin pientä) minulle lainasi, löytää tänne ja tulee surulliseksi kun en rrrrrakastunut kirjaan.

TWK oli hyvä, paikoin oikein hyvä, mutta ei mun lempparein kirja ikinä. Ja koska en lähtökohtaisesti pidä hillittömän paksuista kirjoista, minun oli myös suhtauduttava teoksen eri osiin eri kirjoina. Muuten olisin masentunut jo lähtökuopissa. (Hillittömän paksun kirjan pitää tehdä erityisesti töitä todistaakseen arvonsa.)

Nyt on kaiken lisäksi hirveä tunne siitä, että tästä piti sanoa jotain järjellistäkin, mutta en kuollaksenikaan muista, että mitä. Aion kyllä jatkaa Wolfen parissa. Johan sitä suosittelee Gaimankin. Ja Gaiman oli oikeassa Susanna Clarkestakin.

Tiedän muutamia ihmisiä, jotka varmaan kehräisivät jo nähdessään kirjan sivumäärän. Tiedän, että olette siellä. Lukekaa se. TWK:iin voi uppoutua.

Outo Thomas

Lukaisin tuossa taannoin putkeen Dean Koontzin suomennetuista Odd Thomas -kirjoista 2 viimeksi suomennettua, eli Odd Thomas - Kuolleiden kasino ja Odd Thomas - Luostarin kirous. Kirjoissahan Odd Thomas näkee kuolleita ihmisiä.


Näistä tykkäsin Luostarista selvästi enemmän kuin Kuolleiden Prostokvashinosta. Anteeksi, suollan hyvin huonoa huumoria nyt siihen edes erityisemmin pyrkimättä.

Luostari oli kasinoa kivempi siksi, että miljöö yksinkertaisesti kiehtoi enemmän. Tällaisina päivinä, kun ymmärrän, että leipätyössäni olen kelvoton (ja joskus jos parisuhde takkuaa), harkitsen vetäytymistä luostariin. Kasvattamaan yrttejä. Ja ehkä chilejä, mutta se tuntuu jotenkin sopimattomalta luostarissa. Sitäpaitsi pidän lumesta. Joten luostari, jossa tapahtuu outoja lumimyrskyn keskellä oli hieno tapahtumapaikka.

Kasino ei ollut niin kiehtova. Sinne oli Oddin kaveri kaapattu, kasinon raunioihin keskellä erämaata. Sitäpaitsi kasinon tapahtumat sijoittuivat jotakuinkin yhteen päivään ja minusta sellainen on usein vähän hermostuttavaa. On kiva, kun päähenkilö käy välillä rauhassa nukkumaan.

Joku Odd Thomaseissa jaksaa kuitenkin nyppiä. Olen päätellyt, että se on joko kirjoitustyyli tai suomennostyyli. Mutta mukavia välipaloja olivat silti. Luostari tähden verran mukavampi.